FINLEX ® - Valtion säädöstietopankki

Uutta 12/2006: Finlex-hakuja voi tehdä tekstinkäsittelyohjelmasta. Lue lisää

Uutiset

Alkolukkolaki voimaan 30.06.2008
Rattijuopumusta pyritään suitsimaan vakinaistamalla alkolukon käyttö. Alkolukosta tulee vapaaehtoinen vaihtoehto ehdottomalle ajokiellolle. Rattijuopumukseen syyllistynyt voi saada tietyin edellytyksin valvotun ajo-oikeuden, jos hän sitoutuu ajamaan ainoastaan alkolukollista ajoneuvoa.
Oikeudenkäyntiavustajien palkkioperusteet muuttuivat 02.06.2008
Oikeudenkäyntiavustajille valtion varoista maksettavia palkkioita muutettiin 1. kesäkuuta 2008 alkaen. Valtioneuvoston asetuksen mukaan aiemmista kiinteämääräisistä palkkioista siirryttiin pääosin tuntipalkkioon. Samalla palkkioperusteita yksinkertaistettiin.
Autoveron muutoksenhakusäännökset muuttuivat 05.05.2008
Autoverolakia on muutettu siten, että verovelvollisen tulee muutosta hakiessaan pääsääntöisesti tehdä ensin veroviranomaiselle kirjallinen oikaisuvaatimus, jota koskevaan päätökseen vasta on mahdollista hakea valittamalla muutosta hallinto-oikeudelta.
Uutisarkisto
Lainsäädäntö
Lainsäädäntökokonaisuus koostuu kuudesta osasta. Suomen- ja ruotsinkieliset säädökset ovat ajantasaisten säädösten ja alkuperäisten säädösten kokoelmissa. Säädösten muutostiedot ovat erillisessä viitetietokannassa. Tuoreimmat säädökset löytyvät sähköisestä säädöskokoelmasta.
Ajantasainen lainsäädäntö - Säädökset alkuperäisinä - Säädösmuutosten hakemisto - Sähköinen säädöskokoelma - Säädöskäännökset
Oikeuskäytäntö
Oikeuskäytäntö-osio sisältää yli kymmenessä tietokannassa kotimaisten ja eurooppalaisten tuomioistuinten ratkaisuja usean vuosikymmenen ajalta. Korkeimman oikeuden antamista ratkaisuista on tietoa neljässä eri tietokannassa.
Korkein oikeus - Korkein hallinto-oikeus - Hovioikeudet - Hallinto-oikeudet - Markkinaoikeus - Työtuomioistuin - Vakuutusoikeus - Eurooppa-tuomioistuimet - Oikeuskäytäntö kirjallisuudessa
Viranomaiset
Viranomaiset-osio sisältää eri viranomaisten päätösaineistoja. Mukana ovat mm. ministeriöiden ja keskusvirastojen antamat määräykset, oikeuskanslerin päätökset sekä yleissitovat työehtosopimukset.
Viranomaisten määräyskokoelmat - Työehtosopimukset - Valtioneuvoston oikeuskansleri - Tietosuojalautakunta
Valtiosopimukset
Valtiosopimukset-osio sisältää Suomen sopimukset vieraiden valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen kanssa sekä kattavan sopimuskortiston. Sähköisessä sopimussarjassa ovat sopimukset ulkoasultaan painetun näköisinä.
Valtiosopimukset - Valtiosopimukset viitetietokanta - Sähköinen sopimussarja
Hallituksen esitykset
Hallituksen esitykset-osio sisältää hallituksen esitysten tekstit suomeksi v. 1992 alkaen. Lisäksi saatavilla ovat suomeksi ja ruotsiksi ulkoasultaan painetun näköiset tekstit v. 2001 alkaen sekä luettelo vireillä olevista lakiesityksistä.

Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.